Mitä tapahtuu, kun Nikolai Gogol ja varkain itsensä Pyhän Pietarin porteista sisään juonitellut V.I. Lenin tapaavat taivaassa? Tätä lähtee selvittämään saksalainen lehtimies herra Adolf Maximilian Himmelsraum, joka taivaallisen lehmuksen ikuisessa varjossa istuessaan todistaa kahden suurmiehen, kirjailijan ja vallankumouksellisen, ensikohtaamisen. Lenin antaa Gogolille ansaitun arvon siitä huolimatta, ettei saa osakseen vastaavaa sydämellisyyttä - nämä kaksi herraa kun tuntuvat olevan lähes kaikessa enemmän tai vähemmän eri mieltä - mutta vähitellen sielut ystävystyvät ja taivaan auvoisessa yksitoikkoisuudessa vietetyt keskusteluhetket muodostuvat molemmille tärkeiksi.

"Sosialismin näivettämän huumorintajunsa" lisäksi Lenin tuo taivaaseen poliittisen ideologiansa (johon tosin sekoittuu demokraattisia vaikutteita) ja alkaa puuhata uutta vallankumousta. Tästä eivät Gogol ja kaksikon seuraan liittynyt Himmelsraum pidä, mutta taipumaton Lenin ei kuuntele vastaväitteitä. Koska taivaassa vallankumous valuisi hukkaan, Leninin johdolla kolmikko livahtaa hissiin ja palaa takaisin maan päälle. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään jo heti alkuvaiheessa, kun miehet löytävät itsensä Tampereen sijaan Trieristä.

Kirjassa on monia viitteitä Gogolin teoksiin ja historiaan, mutta niiden tuntemus ei ole ehto kirjasta nauttimiselle. Aarnio onnistuu luomaan taivaaseen melko eksentrisen tunnelman, johon lukija kuin huomaamattaan uppoaa, ja Leninin ja Gogolin sijoittaminen nykypäivän Eurooppaan on jo ajatuksena hauska. Huumori on kuivahkoa. Sarkasmia tavoitellaan sekä Gogolin että kerronnan kautta, mutta ehkä siitä silti jää puuttumaan se terävin kärki. Tämä ei tarkoita sitä, että kirja olisi huono, mutta liian pitkä se on.

Tällainen kirjoitustyyli sopii Aarniolle hyvin, mutta koska tapahtumia on kirjan pituuteen nähden vähän ja keskustelua paljon, lukija rupeaa mielessään jo hoputtamaan Leniniä toteuttamaan aikeensa istumisen ja märehtimisen sijaan. Kirjan hauskin vaihe alkaa vasta puolivälin jälkeen. Kokonaisuutena kuitenkin hyvin kirjoitettu tarina, jonka lukeminen ei tunnu raskaalta tai väkinäiseltä ainakaan lukemaan tottuneen mielestä. Jos ihan kylmiltään lähtee kokeilemaan, rauhallinen tyyli voi puuduttaa. En lähtisi lukemaan toista kertaa, mutta en myöskään löydä syytä olla lukematta ensimmäistä kertaa.