On vuosi 1647. Nuori Matias Forsenius pyyhkii Turun tomut jaloistaan ja lähtee laivalla kolmikymmenvuotisen sodan repimään Eurooppaan ryhtyäkseen Ruotsin lähettiläs Johan Adler Salviuksen kirjuriksi. Münsterissä on meneillään kitsaasti etenevät rauhanneuvottelut, joita jarruttavat paitsi valtaapitävien omaneduntavoittelu ja juonittelu, myös kaiken taustalla vaikuttava katala salaliitto.

Ahkerasta ja kielitaitoisesta Matiaksesta tulee Salviukselle luotettu työntekijä ja uskottu ystävä, mutta vasta tavattuaan vaeltelevan, maailmaa nähneen taiteilija Hubertuksen Matias pääsee syvemmälle Münsterin sosiaalisiin piireihin. Hubertuksen kautta hän tutustuu myös Alankomaiden lähettilään neuvonantajaan Jacob van der Burchiin ja tohtori Jacobus Vossin kirjuriin Hendrik van Leuseniin. Kun yhteisen illanvieton jälkeen Hendrik murhataan kadulle, syyksi epäillään rauhanneuvotteluja sabotoivia espanjalaisia, mutta vaaditaan vielä toinenkin uhri ennen kuin salailun ja kieroilun vyyhti alkaa purkautua. Millä tavalla tähän kaikkeen liittyy Matiaksen pauloihinsa saanut kaunis Olivia Alvarez ja pöyhkeä kreivi Esteban, siitä Matias ja Hubertus päättävät ottaa selvää.

Tähänkin tarinaan Aarnio on sekoittanut oikeasti eläneitä historiallisia hahmoja ja fiktiivisiä hahmoja. Täytyy sanoa, että siinä on totisesti mies, joka tietää mistä kirjoittaa, mutta mikään mahti ei saa minua lukemaan enää ainoatakaan Aulis Aarnion romaania. Aina kirjan suljettuani mietin sitä, miten paljon näissä on joutavaa sisältöä. Kuvailu on upeaa, mutta ihan jokaista nahkaremmiä, kavionkopsetta, valkenevaa aamua, kapakkakeskustelua ei kuitenkaan tarvitsisi kuvailla.