Adichien läpimurtoteos Puolikas keltaista aurinkoa kertoo ihmiskohtaloista 1960-luvun Nigeriassa kolme vuotta kestäneen Biafran sodan (Nigerian sisällissota) aikana ja ennen sodan syttymistä. Pääosassa ovat vallankumouksellinen yliopiston opettaja Odenigbo ja tämän puoliso Olanna, maalaiskylästä Odenigbon palvelijaksi palkattu Ugwu, jonka sivistämisen Odenigbo ottaa tehtäväkseen, sekä Olannan suorapuheisen sisaren Kainenen kanssa seurusteleva brittiläinen aloitteleva kirjailija ja idealisti Richard. Kirjassa seurataan ihmissuhteiden kehitystä ja karikoita kireän poliittisen ilmapiirin ja sittemmin sodan raakuuksien keskellä pakolaisleireillä. 

lataus.jpg 

Adichien kyky tarkkailla maailmanmenoa eri näkökulmista on ihastuttava. Toki kyynisenä voisi ajatella, että musta kirjailija kosiskelee valkoisia lukijoita lisäämällä tarinaan valkoisen miehen, joka on afrikkalaisempi kuin osa afrikkalaisista, mutta Adichien rento ja pidäkkeetön kirjoitustyyli pehmentää epäluulot tehokkaasti. Enkä voi olla toistamatta vertaustani Susan Abulhawaan. Abulhawa tuomitsee, Adichie kertoo. Jos näistä kahdesta on valittava tapa, joka saa lukijan tuntemaan myötätuntoa, ei valintaa tarvitse kauan miettiä. Totuus ei kärsi puolueettomuudesta, eikä inhimillisyyden näkeminen ole vääryyden hyväksymistä. Se vain auttaa näkemään pintaa syvemmälle.

Vaikka romaanissa kuvataan julmuuksia, nälkää, ja ihmisluonteen synkkiä puolia, lukemisesta tekee helpompaa se, että ajassa siirrytään välillä taaksepäin ja annetaan mielelle lepoa kevyemmällä sisällöllä. Mielestäni tämä oli senkin takia viisaasti 'kasattu' romaani. Dostojevskin Rikos ja rangaistus on esimerkki romaanista, joka ei anna lukijalle pisaraakaan armoa, enkä ehkä enää tässä iässä kykenisi nauttimaan niin rankasta tekstistä. Adichien luoma kauneus rosoisilla reunoilla riittää minulle hyvin. 

Ainoa moite on kirjan pituus. Niin paljon kuin tykkäänkin Adichien kirjoista, tästä olisi voinut vähän karsia. Pehmeäkantisena teos on 608 sivua pitkä.