Newyorkilainen lääkäri ja neljätoistavuotiaan teinitytön, Livvien yksinhuoltaja Gemma Jericho on urautunut arkiseen oravanpyörään, kunnes Gemman äiti Sophia Maria (Nonna) saa kuulla synnyinseudullaan pienessä toscanalaiskylässä Bella Biaceressä odottavasta perinnöstä. Nonnan johdolla koko perhe pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee neljän viikon lomalle Toscanaan. Perillä käy ilmi, että Nonnan perintövilla on myyty hämärissä kiinteistökaupoissa charmikkaalle amerikkalaistaiteilijalle Ben Raphaelille, joka pitää ränsistyneestä huvilastaan kynsin hampain kiinni. Taistelu kiinteistöstä ei estä Gemmaa ja Beniä rakastumasta toisiinsa, ja kun Nonnakin löytää rakkauden ja Livvie ystävystyy Benin hemmotellun tyttären Muffien kanssa, alkaa lukijalle käydä selväksi, ettei paluu kiireiseen New Yorkiin enää houkuta ketään.

Tarinaan on yritetty luoda hiukan särmää ymppäämällä sekaan vandalismia ja utuisenpehmeää jännitettä Gemman ja Benin välille, Gemman henkilöhistoriaankin on keksitty pieni 'kuhmu', jonka syy selviää vasta kirjan lopussa, mutta kaikki tämä on niin höttöistä, ettei se riitä ylläpitämään maanläheisemmän lukijan mielenkiintoa. Tämä on vaaleanpunaista hattaraa alusta loppuun.  

 

55151.jpg

Nyt kirjahyllyssä odottaa läjä Adlereita ja tämän teoksen lukeminen sai minut pelkäämään, että noista neljästä seuraavasta selviäminen vaatii vahvempia piristeitä kuin Moccamaster voi tarjota. Kesä Toscanassa on malliesimerkki romaanista, joka saa minut inhoamaan tämän sorttista kirjallisuutta. Jostain syystä jokainen päälle puettu vaateparsi, shoppailtu mekko, kengänpohja, aurinkohatun lieri on kuvailtu tarpeettoman tarkasti, eikä romanttisista kohtauksista voi olla kiusaantumatta, vaikka kuinka yrittää puristaa itsestään irti edes hippusen naurettavaa naivismia. Ympäristöä romantisoidaan, ihmisiä romantisoidaan, tikusta tehdään asiaa. Puoleen väliin päästyäni yritin jo ajatella tätä fantasiaromaanina siinä toivossa, että pumpulipilvi olisi sillä keinolla helpompi niellä, mutta ei. Suosittelen tätä romaania niille aikuisille naisille (kukaan täysijärkinen mies ei ikipäivänä lukisi tällaista), jotka eivät koskaan kasvaneet ulos Barbeista ja glitteristä, ja niille nuorille, jotka vielä uskovat ihmeisiin, onnenkantamoisiin, ja höttöhattararakkauteen. Tällaiset kaltaiseni kyyniset vanhat pierut voivat aikailematta siirtyä seuraavalle hyllyriville.