"Mutta tämä talo on jälkeenjäänyt. Koska sen asukkaat ovat jumalaapelkääviä ihmisiä, he pelkäävät kaikkea muutakin: he pelkäävät radiota, televisiota, musiikkia, elokuvia, teatteria, iloa, toisia naisia, toisia miehiä - he rakastavat vain hautausmaita."- Kader Abdolah/Talo moskeijan vieressä

Pahoittelen etukäteen kirjainten (s,z) päältä puuttuvia väkäsiä. Oikeanlaisia merkkejä ei ollut läppärin näppäimistössä, enkä keksinyt millä merkillä olisin saanut ne korvattua.

Iranissa, Senedzanin kaupungissa kolme serkusta, mattokauppias Agha Dzan, imaami Alsaberi, ja moskeijan sokea muessin Agha Sodza, asuttavat perheineen suurta taloa moskeijan vieressä. Uskonto rukouksineen määrää elämän rytmin, mutta muuttuva maailma ja poliittinen liikehdintä hiipii kuin varkain kodin seinien sisään. Agha Sodzan uudistusmielinen poika, Sahbal, salakuljettaa imaamin vastahakoisuudesta huolimatta television kirjastohuoneeseen, ja salaa muilta perheenjäseniltä suvun päämiehet katsovat, kuinka Eagle laskeutuu Rauhallisuuden mereen ja Armstrong astuu Kuun pinnalle. Sahbalin mielestä ulkomaailmasta eristäytyvän imaamin on aika nähdä maailma moskeijan ulkopuolella. Vanhoillinen ja uskonnollinen, tiukasti Koraania ohjenuoranaan käyttävä Iran on saanut rinnalleen uudistusmielisen saahin rakentaman modernin Iranin, jossa naiset kouluttavat toisiaan ja nuoret vaeltavat elokuvateattereihin katsomaan amerikkalaisia elokuvia, kuuntelevat radioista englanninkielistä musiikkia, ja osallistuvat yhä harvemmin moskeijan rukoshetkiin.

Vuosia myöhemmin syvästi uskonnollisesta Qomin kaupungista saapuu ruusulta tuoksuva vieras, imaami Mohammad Galgal, joka pyytää omakseen Alsaberin tyttären Seddiqin kättä. Galgal on kiihkomielinen saahin vastustaja, joka maltillisen Alsaberin kuoltua nousee moskeijan sijaisimaamiksi, ja onnistuu nostattamaan Senedzanissa mellakan saahia ja tämän nuorten naisten ikoniksi noussutta puolisoa vastaan. Mellakan jälkimainingeissa Galgal pakenee takaisin Qomiin vieden Seddiqin mukanaan. Kun Seddiq palaa synnyinkotiinsa Galgalin kadottua omille teilleen, hän on raskaana, ja synnyttää vammaisen lapsen, jota kaikki kutsuvat Sisiliskoksi.

Samalla, kun Agha Dzan vanhenee, suvun nuoriso etsii omaa tietään. Moskeijan johtoon noussut Alsaberin poika Ahmad joutuu taistelemaan asemastaan imaamina sen jälkeen, kun huumeongelmansa pakottamana eksyy vääriin piireihin ja joutuu poliisin haaviin. Sahbal pidätetään Farahanissa, Punaisessa kylässä, taskussaan kielletty Maksim Gorkin kirja ja radio säädettynä Moskovan taajuudelle. Agha Dzanin oma poika, isänsä ylpeys Dzavad, opiskelee insinööriksi öljyteollisuuden allalle. Senedzankin saa elokuvateatterinsa, neonvalonsa, ja kauppakatunsa. Kunnes kaikki muuttuu. Ensin saapuvat heinäsirkat. Sitten Galgal. Mellakat. Ja vallankumous.

Romaanissa kuvataan, kuinka Iranin matka kohti tasa-arvoisempaa ja vapaampaa yhteiskuntaa pysähtyy kuin seinään, ja maa taantuu ja piiloutuu huntujen taakse. Iran ja Irak ajautuvat kahdeksan vuotta kestäneeseen sotaan (1980-88) ja maa kylpee pelossa ja veressä. Tässä vaiheessa kirjaa oli todella raskasta lukea. Päällimmäisenä tunteena oli turhautuminen, suuttumus, ja ahdistus. Kuinka pahasti voikaan ihminen kusta omaan pesäänsä? Kirjan perustana ovat todelliset historian tapahtumat, joista tällaisella 70-luvulla syntyneellä on omiakin muistikuvia, mutta tarinassa on käytetty myös taiteilijan vapauksia.

Kaiken kaikkiaan hyvä kirja ja koskettava sukutarina. Kertomus, jolle voi itse kirjoittaa jatkoa uutisia seuraamalla.