"Mielessäni huudan, mielessäni, maailmassa, huudan ääneen. Jossakin olen nainen ja minulla on pitkät hiukset, hiukset jotka leijailevat valtoimenaan maan päällä, joka on ollut vuosisatoja niin kuiva, ettei siinä mikään kasva. On vain tunteet. Huudan kun kuolen. Sitten vajoan pimeyteen. Kaikki muu elämä on yötä." - Kathy Acker/Tunnottomien valtakunta

Pidän omituisista kirjoista, mutta en näin omituisista. Kathy Acker on Yhdysvalloissa korkealle arvostettu ja tunnettu kirjailija, joka on opettanut kirjallisuutta yliopistoissakin. Itse en kuitenkaan voinut olla ajattelematta, että teksti on kuin omaa tyyliään etsivän teini-ikäisen suoltamaa tekotaiteellista paskaa, välimerkkien vapaamielistä käyttöä myöten. Pahimmissa kohdissa pohdin jopa sitä, onko kirjoittaja psykoosissa tai huumeissa. Jos kyse on terveestä ja selväpäisestä ihmisestä, tämä kirja on joko räikeää erikoisuudentavoittelua tai niin korkeakulttuurista skeidaa, ettei sitä tavallinen seiskantokari ymmärrä - vaikka takakannesta päätellen joku ihan tosissaan on yrittänyt ymmärtää.

Kesti kauan ennen kuin pääsin lukurytmiin asiassa, paikassa, ajassa, persoonassa, syyssä ja seuraamuksessa villisti sikinsokin hyppivässä ja irrallisia ja merkityksettömiä lauseita vilisevässä kaoottisessa sekasotkussa. Sain kiinni tunnelmasta, mutta missään vaiheessa en osannut nauttia. Lopulta päädyin lukemaan vain muutaman lauseen sieltä täältä ja selaamaan epätoivon vimmalla sivunumeroita siinä toivossa, että ne vähenisivät hiukan nopeammin. En pidä huijaamisesta, mutta ennemmin lukisin vaikka viisiosaisen kirjasarjan Aapelin savolaisia pakinoita kuin yhden kannellisen tätä.

Toisaalta minua nauratti ajatus, että antaisin tämän kirjan äidilleni lahjaksi, eikä hän kohteliaisuuttaan kehtaisi olla sitä lukematta. Olisi huvittavaa kuulla äidin lakoninen ja kartteleva arvio tästä lapsellisella tavalla yhteiskuntakriittisestä, mutta sitäkin härskimmällä tavalla pornahtavasta sonnasta.

"Ensimmäisessä sydämessä, kaksoissydämessä, toinen sydän oli toisen päällä. Se merkki tarkoitti minua ja Abhoria. Nuoli lävisti molemmat sydämet kuin veitsi. Pergamenttikäärö, jossa luki TUNNOTTOMIEN VALTAKUNTA kiemurteli vääntelehti luikerteli ja tirskui kuin käärme kaksoissydämemme ympärillä.

Veitsi lävisti toisen sydämen, yksöissydämen. Se sydän olin minä ilman Abhoria. Kotka, jonka nokka oli yhtä pitkä kuin veitsi, laskeutui istumaan veitsenkahvalle aivan kuin se olisi paskantamassa sille ja sanoi ON PAREMPI KUOLLA KUIN ANTAUTUA PASKALLE." - Kathy Acker/ Tunnottomien valtakunta