Toivoin jo pääseväni hankalista ja epämieluisista luettavista, mutta en näköjään päässyt. En edes harkitse minkään syvällisen analyysin tekemistä, koska Mantelinpoimijan juoni ei oikeastaan ole juoni, vaan juoru. Ei, ei edes juoru, vaan lukemattomia juoruja. 

m963%20%282%29.jpg

Kirja sijoittuu Roccacolombaan, sisilialaiskylään, jossa Mantelinpoimijaksi kutsuttu rikkaan Alfallipen perheen pitkäaikainen palvelija ja varojenhoitaja Mennulara on juuri kuollut. Kuolema herättää kyläläisissä ja erityisesti isäntäperheessä ristiriitaisia tunteita, jopa avointa halveksuntaa ja vihaa vainajaa kohtaan. Romaani valottaa syitä kaiken kaunan ja vihamielisyyden takana supattavien suiden ja juoruavien ukkojen ja akkojen välityksellä. Koko tarina on eräänlainen palapeli, johon jokainen juoru antaa yhden palan lisää. Lopulta lukijalle muodostuu käsitys paitsi Mennularan erikoisesta roolista isäntäperheessä ja Mennularasta itsestään myös kylän elämästä ja vaikuttajista - kuin myös tekojen vaikuttimista. 

Itseäni häiritsi kaikkein eniten se, etten millään oppinut muistamaan ihmisten nimiä ja sidoksia tarinaan. Vielä puoleen väliin ehdittyänikin jouduin selaamaan kirjaa taaksepäin tarkistaakseni kuka olikaan kenen serkku tai lanko tai perheenjäsen. Kokonaisuuden hahmottaminen oli liian työlästä. Takautuvasti juorujen kautta kerrottu tarina ei myöskään edennyt kovin sulavasti.