"Kun lasi tai lautanen putoaa maahan, kuuluu kova räsähdys. Kun ikkuna menee rikki, pöydänjalka katkeaa tai taulu putoaa seinältä, seurauksena on erilaisia ääniä. Mutta kun sydän särkyy, siitä ei kuulu hiiskahdustakaan. Voisi kuvitella, että niin tärkeän elimen kuin sydämen särkymisestä aiheutuisi koko maailman kovin rysähdys tai edes jokin merkkiääni kuten gongin kumahdus tai kellon kilahdus. Mutta se tapahtuu hiljaa, ja sydämen omistaja melkein toivoo, että siihen liittyisi meteliä, joka veisi huomion pois kivusta." Cecelia Ahern/Yllätysvieras

Tämä viimeinen Tornion kirjastosta löytämäni Ahernin kirja on kertomus kurjan lapsuuden raskauttamasta sisustussuunnittelija Elizabeth Eganista, jonka elämä on päällisin puolin tiukasti kontrolloitua, mutta väkinäistä harmoniaa rikkoo menetetystä lapsuudesta muistuttava rappioitunut pikkusisko Saoirse ja itsekontrollin alla häilyvä ahdistuneisuus. Elizabethilla on menestyvä firma ja huollettavanaan hulttiosisarensa kuusivuotias poika, Luke, ja eteenpäin kantavana voimana järkkymätön vakaumus siitä, ettei elämässä ole sijaa höttöisille unelmille ja mielikuvitusleikeille. Kun Luke kuitenkin tuo kylään näkymättömän Ivanin, jonka läsnäolon Elizabeth itsekin alkaa aistia, pienen perheen värittömään arkeen tulvii enemmän iloa kuin Elizabeth on saanut kokea koko menneen elämänsä aikana.  

thumbnail%20%286%29.jpg

(Juhannuksen kunniaksi vähän iloisempi kuva.)

Oikein odotin pääseväni käsiksi tähän romaaniin (tein nimittäin poikkeuksen ja luin tästä takakannen jo ennen lainaamista), enkä pettynyt. Tiedän, että maailmaan mahtuu paljon niitä lukijoita, joiden mielestä aikuisille suunnattuun tekstiin eivät sellaiset satumaisuudet, kuten mielikuvitusystävät, kuulu ollenkaan, mutta minulle mielikuvitus on lentävä poro ja tarina reki, jonka kyydissä lentäminen on mukavaa. Minua eivät nämä erikoisuudet häiritse lainkaan, päinvastoin.

Yllätysvieras ei ole perinteinen rakkaustarina, vaikka söpöt kannet viittaavat siihen, vaan ennemminkin kertomus henkisestä muutoksesta, ystävien tärkeydestä, eheytymisestä ja siitä, miten tärkeää on uskaltaa avautua ja höllätä vähän. Tämä kirja sopii hyvin vaikka ystävänpäivälahjaksi.