Jälleen tein hypyn taaksepäin ja nappasin mukaani teoksen, jota ei ollut hyllyssä siinä vaiheessa, kun olin aakkosissa sen kohdalla. Tahdoin tietää pidänkö tästä toisesta Marja-Sisko Aallon dekkarista enemmän kuin Ikonista. Tämä Tappavaa lunta linkittyy tänne Tornioon, sekin motivoi lukemaan. Toki Tappavaa lunta olikin parempi kuin Ikoni, mutta vaikka niin kovasti olisin tahtonut tykätä tästä, moitteen puolelle menee. 

Tappavaa_lunta.jpg

Melko viattomalta vaikuttava rikos mutkistuu odotettua hankalammaksi, kun konstaapelit Annette Savolainen ja Aatu Heiskanen  pidättävät nuoren Jani Salmelinin epäiltynä autovarkaudesta. Autosta löytyneet huumejäämät ja silminnähden pelokas autovaras viittaavat Kuopiossa käytävään huumekauppaan, mutta kun Jani Salmelinin setää, Olavi Salmelinia, puukotetaan kuollettavasti omalla kotiovellaan, jutusta tulee murhatutkinta. Huumekätkö, Salmelinin suvun synkkä historia, ja rahavirtojen taustalta paljastuva kiristys johtaa poliisiparin selvittämään erikoista rikosvyyhtiä, jonka juuret ulottuvat Lapin sodan aikaisiin tapahtumiin. Tapauksen taustoja penkomaan saadaan myös innokas amatöörietsivä, eläköitynyt lakimies Herman Harviainen, jonka toimet lopulta johtavat sekä edistysaskeliin että kuolemanvaaraan. 

Criminal Minds oli taannoin ainoa televisiosarja, jota seurasin. Nyt se pilasi tämän kirjan ainoan yllätysmomentin. Tarinan pääpirun henkilöllisyyden paljastuessa totesin mielessäni, että tämähän on kuin suoraan Criminal Mindsista.

Näissä Aallon dekkareissa ärsyttää se, kuinka selvitettävän tapauksen yksityiskohdat lyödään lukijan kasvoille. Olisi hauskempaa jos lukijakin saisi keksiä ja löytää, miettiä mikä merkitys milläkin asialla tarinan kannalta on. Henkilöhahmot ovat epäuskottavia. Motiivit perustuvat niin vanhanaikaiseen moraalikäsitykseen, ettei niihin elämänkokemusta omaava lukija voi millään muotoa uskoa. Jotkut hahmoista ovat myös jotenkin karikatyyrisiä ja kirjoitustapa muistuttaa valistamista, eikä sellainen dekkariin sovi, etenkään jos valistamisen pohjatieto on hankittu Wikipediasta - tai lukijasta alkaa tuntua siltä. Vaikka pidän siitä, kuinka historian tapahtumat kytkeytyvät nykyaikaan, kaipaan kytköksiin lisää todentuntua, ja Aallon tekstiin makua ja hajua. Se, että toistuvasti tätä kirjaa lukiessa unohdin mihin vuodenaikaan tapahtumat ajoittuvat, kertoo paljon tekstin ohuudesta. Aalto ei anna aisteille purtavaa, siksi tarinaan ei synny tunnelmaa ja ote jää irtonaiseksi.  

Olen ollut nuorempana Agatha Christien suurkuluttaja, joten voihan se olla, että tuo rikosmysteerien kiistattoman kuningattaren tuotanto on tehnyt minusta turhan vaativan. Näitä Marja-Sisko Aallon dekkareita en kuitenkaan lähde suosittelemaan ainakaan kokeneelle lukijalle, mutta kyllä tällainen ensimmäisenä dekkarina voi mennä.