Edelliseen Ahoon kului useampi päivä, mutta tämän toisen parissa ei vierähtänyt kuin reilu pari tuntia. Luin Omatunnon yhdeltä istumalta. Kyseessä on 170-sivuinen satiiri saaristolaisperheestä, johon kuuluu vanha isäntä Saukko sekä Söderlingin pariskunta - Saukon tytär Emma ja tämän mies - ja näiden sairauden heikentämä tytär Helga, poika Kalle, ja Kallen vielä vihkimätön morsian Hanna. Saarella on kautta aikain eletty sillä, mitä meri antaa; kalastettu ja kerätty rannalle huuhtoutuneita tavaroita omiin tarpeisiin ja myytäväksi. Söderlingit ovat tunnettuja siitä, että ilmoittavat tulliin pilkulleen kaiken löytämänsä, eivätkä koskaan huijaa kalakaupoissa. Naapurissa elävää Korsun perhettä kohtaan Saukot ja Söderlingit ovat aina olleet tuomitsevia ja pitäneet näitä itseään alhaisempina, petollisina rosvoina ja ruumiinryöstäjinä. 

Kun Helga rukoilee Jumalaa auttamaan heidät irti ainaisesta niukkuudesta, perheen onni näyttää kääntyvän. Seuraavana päivänä meri huuhtoo rantaan arvokkaita pumpulipaaleja, ja kun Kallekin löytää mereltä lippaan täynnä rahaa, Söderlingin perhe tuntee saaneensa ylleen Jumalan siunauksen. Vaan onko Söderlingin omatunto kuitenkaan Korsun omatuntoa parempi, kun käsissä on monen tuhannen markan arvosta mammonaa? 

lataus%20%287%29.jpg

Totta kai teksti tuntuu vanhalta, kun on kyseessä vuonna 1914 julkaistu teos, mutta aiheeltaan tämä toimii hyvin myös nykypäivänä ja ainakin minulle Omatunto oli helppoa luettavaa. Kieli muuttuu, mutta ikuisuuskysymykset pysyvät. Ennenvanhaan omatunto oli sidoksissa uskontoon, mutta nykyään se taitaa olla enemmän kansanperinnettä. En halua sanoa, että katoavaa kansanperinnettä. En tahdo olla niin pessimistinen. Voin kuitenkin kuvitella, että menneinä vuosisatoina ihmisten oli helpompaa kunnioittaa Raamattua kuin nykyään lakikirjaa.