Tyynelä, punainen pappila, sijaitsee lahden pohjukassa, keskellä vehreää peltomaisemaa. Sitä asuttavat kylän pastori Mikko Aarnio sievän rouvansa Ellin kanssa. Kun Mikon maailmaa nähnyt ylioppilastoveri Olavi Kalm saapuu pappilaan kesävieraaksi, laimeaan avioliittoon ja yksinäisyyteen väsynyt Elli löytää Olavista, menetetystä ensirakkaudestaan, kuivettuneelle tunne-elämälleen miestään verevämmän kohteen. Aluksi kaikki näyttää hyvältä; kun Mikko viettää viikkoja kinkereillä, on Olavi Ellille kuin sydänystävä, ja vähitellen myös Olavin tunteet Elliä kohtaan lämpenevät. Syksyn lähetessä ensihuuman varjoksi nousevat kuitenkin eriävät velvollisuudet ja tarpeet, jotka repivät rakastavaisia erilleen.

lataus%20%288%29.jpg 

Papin rouva on jatkoa vuonna 1885 julkaistulle Papin tyttärelle, mutta Papin tytärtä ei ainakaan viime käynnillä löytynyt Tornion kirjastosta, joten Ellin ja Olavin yhteinen historia aukeni minulle vain siltä osin, mitä tämä kirja sitä valotti. Papin rouva on julkaistu vuonna 1893 ja tapahtumat sijoittuvat viiden vuoden päähän siitä, mihin Papin tytär loppui. Romaanin teemana on uskollisuus, mutta sitä ei käsitellä syyllistävällä otteella. Ainoa henkilö, joka esitetään hiukan juonikkaana ja epäilyttävänä on Olavi. Ellin asema selitetään niin, että haihattelun voi ymmärtää ja antaa anteeksi etenkin, kun se on Elli, joka lopulta on suurin kärsijä. 

Juhani Ahon maisemakuvaus on ensiluokkaisen hienoa, samoin tapa jolla ihmisen luonne esitetään toiminnan kautta. Pari sivullista Ellin arkisia askareita kertoi papin rouvan luonteesta enemmän kuin pitkä jaarittelu Ellin ajatuksista olisi kertonut. Ahon teksteistä löytyy sellaista tarkkanäköisyyttä, joka tuntuu nykykirjallisuudesta puuttuvan kokonaan. Ja pakko on näin naislukijana todeta sekin, että olen täysin ällistynyt siitä, miten upeasti Aho kuvaa oman aikakautensa naisia ja naisten arkea aikana, jolloin naisten rooli oli toimia kodin hengettärenä ja miehensä varjona.