Viimeinen Juhani Aho. Luulin, että näistä Ahon teoksista saisin vastusta, mutta melkein jokaisesta pidin. Kevät ja takatalvi miellytti itseäni vähiten, mutta nämä muut ovat olleet positiivinen yllätys. Yksin on vain 88-sivuinen melankolinen kuvaus yksipuolisen rakkauden tähden kärsivästä ikääntyvästä miehestä, joka matkustaa Helsingistä Pariisin ihmisvilinään potemaan sydänsurua ja ikävää. 

thumbnail%20%282%29.jpg

Ei tämä huono ole, mutta ei myöskään kovin mukavaa luettavaa. Lukiessa melkein itsekin masentui. Pariisia on kuvailtu hienosti, kaupunki aukenee silmien eteen kuin postikortti, mutta yksinäisen miehen henkistä kuohuntaa on niin ahdistavaa seurata, ettei mielikuvamatkailusta tule mitään.