Toinen Ari Aholan romaani alkoi mielenkiintoisesti, mutta jatko oli jotain aivan muuta. Yrittäjä Kari Kaiteran työn ja yksityiselämän ympärillä pyörivä romaani on peräti 505 sivua pitkä ja muistuttaa tyyliltään elämänkertaa, mutta kun on kyseessä fiktiivinen ihminen, eivät yritystoimintaan liittyvät tarpeettoman tarkat yksityiskohdat ja parisuhdekiemurat kertakaikkiaan riitä aiheeksi näin pitkään teokseen. Tavallaan tunnen sympatiaa Aholaa kohtaan, koska näissä teksteissä on jotain samaa kuin 13-vuotiaan esikoiseni tarinoissa; ainakin Aholalla tuntuu olevan sama tarve kuvata lukijalle tilanteita, joilla ei ole tarinan kannalta mitään merkitystä.

Juoni on vähän niin ja näin. Riittääkö kirjan juoneksi se, että eletään ja vanhetaan, perustetaan firma ja heilastellaan naisten kanssa? Mielestäni ei. Oikeastaan ainoa lukemaan motivoiva asia oli selvittää, miten tuo kiinnostava alku liittyi tarinaan, mutta ensimmäisten sivujen tapahtumat nousivat uudelleen esiin niin myöhään, että silmät ehtivät puutua ennen kuin päästiin asiaan. Sen jälkeen seurasin, minkä diagnoosin erikoisesti oireileva ja holtittomasti käyttäytyvä Anitan tytär Anu saa, mutta tämä on aivan liian vähän koukuttavuutta tällaiseen sanamaratoniin. Firman asiat eivät itseäni kiinnostaneet ja niitä kirjassa on niin paljon, että se varjosti sitä, mikä tekstissä oli hyvää. En voi olla ihmettelemättä, miksi kustantaja ei ole vaatinut Aholalta tiivistämistä. Jos firma olisi jätetty kokonaan pois, kirja olisi typistynyt puoleen, mutta olisi ollut monin verroin mielenkiintoisempi.   

cd983e30e4ba0a53f5832b988bad75e7.jpg