En kirjoita tästä kirjasta mitään syvällisempää analyysia, kohta tiedätte miksi.

Tarinan keskiössä on Leppälän perhe, jonka ahne ja irstas tilallinen Iivari Itätalo orjuuttaa tilan töihin sen jälkeen, kun perheen isä Jussi kuolee epäilyttävissä olosuhteissa ja viimeisillään raskaana oleva äiti Ulla ajautuu ahdinkoon, koska kodin omistusoikeudesta ei ole tehty virallisia papereita. Tarina kuitenkin kiertelee ja kaartelee Korkholman kylällä, pappilassa, kartanossa, ja kyläläisten puheissa ja edesottamuksissa, työssä ja juhlassa, elossa ja kuolemassa... niin sekavana vyyhtinä, että se punainen lanka karkaa välillä pahastikin. Murre on kiusallista lukea, se ei tunnu lainkaan luontevalta, eikä teksti muutenkaan ole järin lennokasta.

Onneksi seuraavana lukuvuorossa on dekkari. Tästä kirjasta jäin kaipaamaan vain sitä hetkeä, kun sain lopullisesti sulkea kannet ja huokaista. 

thumbnail.jpg

Kaiken muun ikävän lisäksi tätä oli lukenut joku tahmakäpälä. Välillä sivuilla oli niin paljon jotain ällöttävää kuivunutta likaa, että yökötti koskea. Eivätkö ihmiset ymmärrä, ettei kirjoja - etenkään kirjaston kirjoja - selailla ketsuppinäpein!