Yksityisetsivä Mac Reilly vuokraa sievän Chez La Violette -huvilan Saint-Tropezista ja lähtee romanttiselle lomalle kauniin, mutta ärhäkän tyttöystävänsä Sunnyn kanssa. Perille saavuttuaan parivaljakko huomaa tulleensa huijatuksi ja idyllisen huvilan sijaan sekä Mac ja Sunny että muut vuokravälittäjän höynäyttämät uhrit päätyvät viettämään lomaansa hotellissa, jonne jokainen kantaa matkalaukkujensa lisäksi omat syynsä ja seuraamuksensa, menneisyytensä luurangot, jotka pian alkavatkin näyttää pelottavat eläviltä. Samaan aikaan Saint-Tropezissa pyörii taidevaras, jonka jäljiltä löytyy ruumis. Kohta Sunny harmikseen huomaa, että saa unohtaa romanttisen loman, sillä vuokrahuijaus ei jääkään Macin ainoaksi työtehtäväksi, joskin näin lukijan kannalta kiinnostavinta koko tarinassa on huijaussyöttinä toimivassa autiohuvilassa huhujen mukaan kummitteleva entinen omistaja Violette, jonka parfyymin ja läsnäolon Sunny väittää aistivansa. Sääli, ettei äidittömistä lapsista ja potentiaalisesta kummitustarinasta lopulta saatu aikaiseksi hääppöistä sivujuonta. 

kirja.jpg

Lukuunottamatta äitinsä toimesta hotelliin hyljättyä Bertrandia ja syövälle äitinsä menettänyttä Laureenia romaanin henkilöt, kulissit, ja tapahtumat ovat Adlerille tyypillisiä: Adlerin kirjoissa köyhyys ja todellinen huono-osaisuus on pelkkä silmäkulmassa häilyvä varjo, jonka voi häätää riisumalla aurinkohatun. Kirjailija ei kykene kuvaamaan kurjuutta julmimmillaan. Kaikki on hyvin kevyttä ja pintapuolista. Juuri se näissä kirjoissa varmaan ihmisiä viehättääkin, ettei näitä lukiessa ainakaan tarvitse itkeä. Minua näin höttöinen kirjallisuus ei kiinnosta, vaikka Mac Reilly -romaanit ovatkin siedettävämpiä kuin Adlerin muu tuotanto.