Mitä tapahtui Simona Ahrnstedtille tämän ja noiden edellisten romaanien välillä? Näinkö paljon kääntäjä vaikuttaa kirjan luettavuuteen? Molemmat aiemmin tältä kirjailijalta lukemani romaanit on kääntänyt Auli Hurme-Keränen (ainakin toisessa kirjassa oli kääntäjäksi merkattu myös Tytti Träff), eikä teksti asettunut helppolukuiseen muotoon ollenkaan; lauseet töksähtelivät ja lukurytmi kärsi. Tässä Vain yksi salaisuus -romaanissa kääntäjänä on toiminut Virpi Vainikainen ja teksti soljui eteenpäin paljon luontevammin. Joko kirjailija on yllättäen muuttanut kirjoitustyyliään tai Vainikainen on tehnyt työnsä kiitettävän hyvin. 

thumbnail.jpg

Vain yksi salaisuus sijoittuu nykyaikaan, mutta sen enempää aihe kuin henkilöhahmotkaan eivät päässeet yllättämään tälläkään kertaa. Päähenkilönä häärii rikas aatelinen playboy Alexander De la Grip, joka rakastuu kenttälääkärinä kunnostautuneeseen avustusjärjestö Medpaxin luottolekuriin, Isobel Sorenseniin. Päähenkilöiden osalta tarina on tylsä ja keskittyy lähinnä henkilöiden perhesuhteisiin, menneisyyden traumoihin, rakkaushömppään, ja yksityiskohtaisesti kuvattuihin seksiakteihin, joskin kirjan lopussa jonkinlaisena kliimaksina tulee panttivankitilanne, johon en oikein osannut suhtautua osana tällaista rakkausromaania.

Alexanderia kiinnostavampi mieshahmo on tämän veli, Peter, joka sovittaa vanhoja virheitään sulkeutumalla kuoreensa ja keskittymällä työhönsä, mutta onnistuu siinä samalla kuin huomaamatta rakastumaan De la Gripien palveluskuntaan kuuluvaan somalialaistaustaiseen Ginaan. Jos suoraan sanotaan, Alexanderin ja Isobelin olisi voinut jättää kirjasta kokonaan pois, koska Peterin ja Ginan kömmähdellen etenevä suhde olisi yksistään riittänyt romaaniksi asti, mutta oli tämä silti näistä lukemistani Ahrnstedtin kirjoista siedettävin.