Nuori saamelaistyttö Magga elää Tenonlaakson ankarissa olosuhteissa, joissa elämä on riippuvainen varhain opituista selviytymistaidoista ja periksiantamattomasta sitkeydestä. Onnettomasti päättyneen ihastumisen ja traagisen menetyksen myötä Magga joutuu lähtemään kotoaan ja päätyy Reudun perheen poropiiaksi siidaan. Vaikka elämä on kovaa, Magga elää piikana turvattua elämää, kunnes joutuu raiskatuksi ja tulee raskaaksi. Siitä eteenpäin jokainen päivä on tuskallista taistelua luontoa, tuomitsevia ihmisiä, häpeää ja lohdutonta yksinäisyyttä vastaan. Jopa oma äiti kääntää selkänsä tyttärelleen ja tämän Piera-pojalle.

tanssi-paholaiselle.jpg

Niilo Aikion kirjoitustyyli on hyvin suorasukaista ja kaunistelematonta, ja tarina kertoo yhtä paljon vallitsevista olosuhteista ja saamen kansan elämästä kuin itse päähenkilöstä, mutta kenties juuri siksi tämä Tanssi paholaiselle minua niin kovasti kiehtoikin. Tällaisia kirjoja tulee vastaan aniharvoin. Itselleni taisi olla ensimmäinen. Saamelaiskulttuuri on vähän kuin saimaannorppa: siellä se möllöttää omalla reviirillään, eikä siihen sovi ulkopuolisten kajota. Sopii ihastella kaukaa, mutta lähelle ei saa mennä. En ole maailman umpimielisin ihminen, siksi minun on vaikea ymmärtää umpimielisyyttä. Ottaen huomioon saamelaisten historian käsitän kyllä syyt miksi ja miltä he tahtovat suojautua, mutta liiallinen herkkyys ja puolustusvalmius ei ole paras tapa nostaa suojellun kulttuurin arvoa. 

Tässä kirjassa pidän päähenkilön kovuudesta. Nyt ei ole kyse mistään ikäväänsä itkevästä pikkutytöstä vaan elämästään ja lapsestaan vastuuta kantavasta itsenäisestä nuoresta naisesta, joka kerta kerran jälkeen nousee ahdingosta ja on kyvykäs tekemään rankkoja valintoja selviytyäkseen ja antaakseen isättömälle lapselleen mahdollisuuden.