"Minne äiti ja isä katosivat silloin kun he olivat humalassa? He häipyivät mutta missä he olivat? Äiti äiti. Isä isä. Tein heille piirustuksia koulussa. Yritin tehdä samoja asioita kuin kaverini. Panin kädet ristiin enkä sanonut mitään typerää enkä ollut ilkeä kenellekään. Halusin sanoa että he olivat alkaneet näyttää omituisilta, että viikot kuluivat ja halusin kertoa miten väsynyt, surullinen ja nälissäni olin. Mutta äidillä ja isällä oli kasvot kasvojensa päällä eikä heidän kanssaan voinut puhua. Peruutin yhä kauemmas taakse kunnes menin seinän läpi, haihduin ilmaan. Entä jos lupaisin etten enää ikinä pyytäisi mitään tai valittaisi?" Susanna Alakoski/Sikalat

Vapaapäivän luku-urakka. Toki piti mahduttaa päivään paljon muutakin, mutta tämä kirja kyllä nieli suurimman osan ajasta melkein huomaamatta. En voinut laittaa tätä kotimaisiin kirjoihin, vaikka kirjailija on syntyjään suomalainen. Hän kuitenkin muutti jo viisivuotiaana Ruotsiin ja on ruotsalaistunut niin, että kirjoittaakin ruotsiksi. Silloinhan hän on ruotsalainen. 

Tämä Sikalat on Ruotsissa palkittu teos, joten osasin jo odottaa hyvää kirjaa. Suomessa kirjan saama palkinto ei aina tarkoita sitä, että kirja on hyvä. Joskus Suomessa palkitaan kirja pelkästään siksi, että se on omituinen.

thumbnail%20%2812%29.jpg

Sikalat kertoo Ruotsin Ystadin kaupunkilähiöön muuttavasta tuikitavallisesta suomalaisperheestä, johon kuulu vanhempien lisäksi kolme lasta: Leena, Markku, ja Sakari. Kertojana ja tapahtumien tulkitsijana toimii Leena, joka tarkkailee lapsen silmin äitinsä ja isänsä aluksi lupsakkaa, sitten riitaisaa yhteiseloa, naisen asemaa joskus 70-luvulla (vuosilukua ei taidettu kertoa, mutta Vietnamin sota mainittiin), huonomaineisen lähiön omalaatuisia asukkaita ja kepeän optimismin vaihtumista ahdistukseen perhe-elämän suistuessa vanhempien alkoholismin myötä jyrkkään alamäkeen. Kirjasta löytyy myös yksi koskettavimpia sotamuisteloita mitä olen lukenut. Ei verta tai kyyneliä tai väkivallalla pröystäilyä vaan arkiseksi muuttuneen sodan kuvaus kotirintamalta:

"Äiti sanoi, että mummilla oli panssaroidut siivet jotka hän levitti äidin selän ylle silloin kun lentokoneet nuolivat maata. Juoskaa tytöt metsään, mummi huusi ja kiiruhti heidän perässään terässiipineen. Helmin äiti oli tarttunut lapsia kädestä ja juossut kirkkoon. Äiti sanoi että hiekkalaatikko oli täynnä ruutia."

Yksi kirjan teemoista on ulkopuolisuus ja maahanmuutto, mutta tämä on myös tarkkanäköinen kuvaus alemman yhteiskuntaluokan elämästä ja Leenan perheen kohdalla myös surullinen tarina alkoholiriippuvuuden ja perheväkivallan tuhoamasta lapsuudesta. Pitkästä aikaa kirja, jonka voin laittaa tunnisteen Kelpo kirja alle.