Kirjan nimi, joka ei kerro sisällöstä yhtään mitään. Tämä on alusta loppuun enemmän ajatuksenvirtaa ja terapiaa kuin juonellista tarinaa. Ihmettelen suuresti miten on mahdollista kirjoittaa tällaisesta aiheesta näin pitkä (349 sivua) romaani. Iso aihe toki. Päihde/huumeriippuvuudet ovat selvästi lähellä Alakosken sydäntä.

Vaikka minullakin on kokemusta siitä mihin perheenjäsenen päihderiippuvuus voi johtaa, en koe olevani tämän kirjan kohderyhmää. Ehkä siksi, että käsittelen asiat omalla tavallani. En viitsi kuluttaa energiaani siihen, että roikun vahingollisissa ihmissuhteissa. Minua voisi kuvailla hylkääjäksi. Jos joku pilaa elämäni rakastamalla pulloa enemmän kuin minua, haistatan paskat ja katkaisen välit. Tämä kirja puolestaan on kohdennettu niille joilla on itsesuojeluvaiston voittava hoivaamisvietti ja niille jotka saavat masokistista mielihyvää marttyyrin roolistaan. Tästä kirjasta nauttivat luultavimmin ne, joilla on vakaa usko asioiden 'käsittelemiseen' ja terapialla saavutettavaan vakaaseen tunne-elämään. Minä en usko sellaiseen. Minä uskon siihen, ettei henkisistä haavoista saakaan parantua. Niitä pitää kuljettaa mukanaan kuin maailman arvokkainta elämäntapaopasta. 

 thumbnail%20%2823%29.jpg