David Adbaharin Syötti on jälleen yksi tarina sodasta ja selviytymisestä. Käsittämätöntä, kuinka paljon näitä kirjoja on kirjoitettu. Syötti on kuitenkin ihan mielenkiintoisesti toteutettu romaani, joskin omaan makuuni aivan liian tiiviisti kirjoitettu. Teksti oli yhtä pitkää litanjaa etukannesta takakanteen. Kenties enemmän tämän seikan kuin ajanpuutteen vuoksi vain 141-sivuisen teoksen lukemiseen tuhrautui monta päivää. Tiivistä, ahdasta tekstiä ei vain yksinkertaisesti pystynyt lukemaan kuin muutaman aukeaman kerrallaan.

thumbnail%20%2837%29.jpg 

Koska takakansi kertoo hyvin kirjan sisällön, otan siitä kuvan ja saatte lukea siitä:

thumbnail%20%2838%29.jpg

Mukaan on vedetty myös kolmas osapuoli, kanadalainen kirjailija Donald, jolla tuntuu olevan suurempi merkitys sanojen sisäistämisen kannalta kuin mitä ensin ajattelin. Kertoja on hämillään ja eksynyt, oma identiteetti ja yhteenkuuluvuudentunne on hukassa, mutta myös itsevarma Donald kuvastaa hämmennystä, toisenlaista ulkopuolisuutta. Donaldin ja kertojan välissä on kummallinen sovittelun ilmapiiri. Kertoja on melkein anteeksipyytelevä ja Donald suojautuu intellektuellin kuorensa taakse.

Lukiessa mutustelin, että tämän kirjan teema on globaalisti merkittävämpi kuin yhden naisen elämäntarina, mutta syvällisemmät pohdinnat jätän itseäni älykkäämmille, koska olen oikeasti aika kyllästynyt tällaiseen kirjallisuuteen. Mutta kirjana tämä on taitavasti kirjoitettu ja kerrontaa voisi kuvailla sanalla 'tuudittava', mutta ei unettavalla tavalla. Enemmän tyynnyttävää kuin unettavaa tuuditusta. Oletteko muuten koskaan ajatelleen sanaa 'tuudittaa'. Se on aika typerä sana.