Työvoimatoimiston piti olla helppo harjoittelupaikka nuorelle naiselle, joka ei oikein tiedä mitä elämällään tekisi. Hetken mielijohteesta tehty valinta osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojutuksi, kun toimiston johtaja murhataan lähellä harjoittelijan työskentelypistettä. Kukaan ei ole kuullut mitään, eikä kenelläkään ole aavistustakaan murhaajan henkilöllisyydestä, mutta pian pahat kielet kuiskuttelevat tulokkaan selän takana. Harjoittelija itse ei osaa yhdistää outoja havaintojaan johtajan murhaan: kuka kulkee toimiston käytävillä siteeraamassa Edgar Allan Poeta ja kuka kopistelee korkokengillä kohti johtajan huonetta? Samoihin aikoihin harjoittelijan rakkauselämä saa yllättävää nostetta, mutta päällisin puolin mukiinmenevissä miehissä vain tuntuu olevan jotain selittämättömällä tavalla vinossa.

thumbnail%20%284%29.jpg

Takakannen luettuani ajattelin, että tulen varmaan inhoamaan tätä kirjaa, mutta ei tämä niin paha ollutkaan. Toki työvoimatoimisto ympäristönä on yhtä kuivakas ja tympeä kuin voi kuvitellakin, mutta henkilöhahmojen luomisessa kirjailija on onnistunut kiitettävästi. Ärsyttävä savolaisittain kiekuva Valma Ketonen ja hiukan pahaenteinen, mutta silti joukon täyspäisimmältä tuntuva Barbro Korppi ovat henkilöistä mieleenpainuvimmat. Voin myöntää, että juonikin on ihan jees, vaikka inhosinkin Katja Almin amatöörimäiseltä tuntuvaa kirjoitustyyliä. Jännästi siihenkin tottui. Suurin miinus on seisahtuneisuus. Päähenkilö kulkee koti-työ-treffit -akselilla kuin mekaaninen lelu, eikä lukijalle annettu tarpeeksi koukuttavia vihjeitä.