Ennen kuin korona sulki kirjaston, kävin lainaamassa sieltä pinon kirjoja ja ajattelin, etten ehkä ennätä lukea niitä kaikkia ennen kirjaston aukeamista, mutta tämä olikin jo pinon viimeinen kirja, eikä kirjasto ole aukeamassa vielä pitkään aikaan. Jätin tämän Alexandersonin teoksen viimeiseksi, koska en suuremmin pitänyt Esikoisesta. Pelkäsin, että tämä on sille suoraa jatkoa. Niin olikin. Mutta nyt on pakko perua puheeni siitä, etten niele yliluonnollisia höysteitä dekkareissa. Selvästi se muuttohälinän ohessa romaanin lukeminen oli minulle vain liian vaikeaa, koska tälle Tulikasteelle lämpenin jo prologissa.

thumbnail%20%282%29.jpg

Vankilaan tuomittu Jonas on näkymätön, yliluonnolliset voimat ja eläimelliset vietit omaava mies, jonka kärsimyksentäyteisen elämän ainoa eteenpäin ajava voima on elämäntahtonsa menettänyt äiti ja halu tuhota Tribunaaliksi kutsuttu julma lahko, jota hänen oma isänsä, Adrian Savin, johtaa - eikä Savin halua muuta kuin vastata pojalleen samalla mitalla. Toisaalta Savin on menettänyt mielenkiintonsa Tribunaaliin ja jälkeläisten verellä lunastettuun elämäntapaansa. Päästäkseen vapaaksi vanhoista ikeistä hän vauhdittaa tekeillä olevaa Prometheus -projektia, jonka tarkoitus on kehittää vastalääke heitä vaivaavaan sairauteen. Tässä onnistuakseen hän lähettää maailmalle Tribunaalin säälimättömän palkkatappajan, Pyövelin.  

Enempää en kerro, koska henkilöhahmoja on lukuisia ja kokonaiskuvan luominen vaatii kirjan lukemisen, sen verran runsaasti juonen ympärillä on täytettä ja henkilöiden taustojakin kerrotaan takaumina aina 1800-luvulta alkaen. Tässä kirjassa muuten pidin takaumista tosi paljon. Ne loivat pääjuonen rinnalle aivan oman tapahtumaketjunsa, joka syvensi tarinaa pala palalta. Minua auttoi se, että olin lukenut Esikoisen, mutta tästä pääsee kyllä jyvälle, vaikka ei ensimmäistä osaa olisi lukenutkaan.

Nyt olen kahden vaiheilla: lainaanko ystäväni isältä Kalle Päätaloja, joita voin tämän koronatauon aikana lukea, vai kokeilenko äänikirjoja. En ole lämmennyt Päätalolle, mutta aion lukea niistä ainakin osan. En ole lämmennyt äänikirjoillekaan, mutten tahdo olla liian tapoihini kangistunut, joten niitäkin olen valmis kokeilemaan.