Eläköitynyt äidinkielen opettaja ja itseoppinut yksityisetsivä Aava Meri nappaa kainaloon nuhjaantuneen viirivehkansa ja lähtee Eeva-siskon luo Klaukkalaan vain päätyäkseen sairastuneen ystävänsä, Vuokon, sijaiseksi hiukan boheemilta vaikuttavaan Metsäniitun kouluun. Vaikka koulu on kuin kukkaketo oppilaiden ja opettajien nimiä myöten, Aava ei pääse etsivän roolistaan ja alkaa tehdä teräviä huomoita näennäisen viattomasta työyhteisöstään. Aivan kuin pöydille asetetut kukkaset pitäisivät sisällään sanattomia viestejä ja opettajien väliset suhteet vaikuttavat oudon sähköisiltä. 

Kun Aava osallistuu opettajakunnan yhteiseen juhannukseen Tuomirannan huvilalla, tapahtumat saavat vakavan käänteen: muun seurueen kerätessä kukkia, oikukkaaksi naistennielijäksi kuvailtu kemian ja fysiikan opettaja Jalava katoaa. Myöhemmin Aava löytää Jalavan ruumiin metsästä ja päätyy selvittämään murhamysteeriä. Mitä ilmeisemmin Jalavan murhaaja on joku juhlaseurueesta.

laulu-taivaansinisesta-kukasta.jpg

On aika erikoista, että pidin tästä kirjasta nuivasta ensivaikutelmasta huolimatta. Tarina soljui eteenpäin tasaisella, runollisella rytmillä tapahtui kirjassa mitä hyvänsä; tehtiin kukka-asetelmaa, juotiin kuoharia, kuvailtiin verisiä lakanoita. Yleensä tällainen ärsyttäisi minua, pitäisin sitä jopa häiritsevänä osoituksena kirjoittajan ammattitaidon puutteesta, mutta Laulu taivaansinisestä kukasta onnistui imaisemaan minut surrealismia hipovaan rinnakkaistodellisuuteensa niin täydellisesti, etten kannet suljettuani enää kyennytkään kyseenalaistamaan Ursula Anttila-Halisen kirjoittajanlahjoja. Unenkaltaisia kuvia, hortonomin unelmia, vertauskuvia, mytologiaa, kitkatonta ja yksityiskohtaista tekstiä. Jännitystä tästä ei löydy, mutta oivallista parvekelukemista lämpimiin kesäiltoihin kuitenkin.